maanantai 16. marraskuuta 2015

Käsityöt opiskelun ohessa

Artesaaniopintojen ohessa pitää välillä "nollata" ajatukset. Varsinkin kun jää ns. jumiin esim. kirjontatyössä eikä oikein keksi miten työtä jatkaisi. Erittäin pitkän tauon jälkeen päätin kokeilla sukan neulomista. Olinhan taas kerran langennut kaupassa Novitan herkullisen väriseen lankaan.

Lankakerä näytti jokseenkin tältä kun aloitin neulomisen. Tosin tähänkin kerään oli jo ehtinyt ilmestyä pieniä reikiä. 



Kissajengistä Maunoa kiinnostaa eniten langat ja lankakerät.



Siinä vaiheessa kun olin neulonut sukkaan varren ja unohtanut käsityön yöksi pöydälle se muistutti aamulla tältä.



Olohuoneen pöydältä käsityö oli kuljetettu keittiön lattialle. Siitä huolimatta, että lankakerä oli möyhitty auki varsin näppärästi, pystyin neulomaan sukan valmiiksi ja siitä tuli tämän näköinen. Kuten aikaisemminkin oli kantapään neulominen siis silmukoiden poimiminen puikoille ja siitä työn jatkaminen niin ettei lopputuloksessa näkyisi hirveästi "reikiä" haastavaa. Kun yksi sukka on valmis niin pitäähän sille toki pari neuloa.






1 kommentti:

  1. Nearby on the Northern 우리카지노 Highway is the Las Vegas Hotel & Casino, open since 2006

    VastaaPoista